PekkaMajuri

Naton jäsenhakemus välittömästi

Keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä on jämähtänyt kylmän sodan aikaisiin poteroihin. Venäjän toimet Krimillä ja Itä-Ukrainassa toivat keskusteluun hetkeksi uusia sävyjä, mutta varovaisuus palasi kuvaan aivan liian nopeasti.  Ilmaisuja siitä, kuinka jäsenyyden hakemiselle ei juuri nyt ole oikea hetki, aika tai säätila, olemme kuunnelleet ja lukeneet väsymykseen asti. Osa päättäjistä haluaa pitää ns. Nato-option voimassa tai Nato-oven raollaan, mutta vetäytyvät kuitenkin edellä mainittujen perustelujen taakse. Jos jäämme odottamaan ihanteellista tuulirakoa, saamme odottaa loputtomiin.

Viisaat valtiomiehet sanovat nyt, että Venäjää ei pidä ärsyttää tai ajaa nurkkaan. Olen siitä täysin samaa mieltä, ei tietenkään pidä. Ei muitakaan naapureita ole viisasta ärsyttää tai ajaa nurkkaan. Mutta miksi Venäjä ärsyyntyisi Suomen Nato-jäsenyydestä sen enempää kuin muiden EU-maiden, entisten Varsovan liiton maiden tai Baltian maiden jäsenyydestä?

Ainoa oikea tapa edetä on irrottaa Venäjä kokonaan maamme Nato-keskustelusta. Venäjän viimeaikaiset toimet Krimillä ja Itä-Ukrainassa eivät ole millään muotoa hyväksyttäviä ja ne ovat kiistatta aiheuttaneet vakavan särön Euroopan turvallisuus- ja vakauskehitykseen. Myös Suomen kansa kokee turvallisuustilanteen heikentyneen. Venäjän kasvanut uhka ei kuitenkaan saa olla perustelu Nato-jäsenyyden hakemiselle.

Emme myöskään saa perustella Naton ulkopuolella pysyttäytymistä Venäjän mahdollisilla kielteisillä vastareaktioilla tai -toimenpiteillä. Tämä ei luonnollisesti tarkoita, että emme välittäisi tai olisi kiinnostuneita Venäjän näkemyksistä. Koko prosessi on vietävä läpi hyviä naapurisuhteita sekä ulkopolitiikan ja diplomatian pelisääntöjä noudattaen.

Jäsenyyttä on haettava, koska meidän on tärkeää kuulua jäsenmaana kaikkiin sellaisiin läntisiin arvoyhteisöihin ja organisaatioihin, joilla vahvistetaan Euroopan turvallisuutta ja vakautta. Jäsenyyttä on haettava, koska se lisää maamme turvallisuutta. Liittyminen on monivaiheinen prosessi, joten se on kirjattava hallitusohjelmaan ja käynnistettävä välittömästi vaalikauden alkaessa.

Suomen kansa edellyttää ja ansaitsee poliittisilta päättäjiltä selittelyjen ja selvitysten sijaan johtajuutta ja toimintaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän VeikkoNaire kuva
Veikko Naire

Baltian maat kokevat voimakasta Venäjä-uhkaa. Katsokaa geopoliittisen kartan samankaltaisuutta: Mustameri ja Krimin niemimaa, Itämeri ja Suomenniemi! Poliitikko, joka ei tätä näe on sokea! Ja poliitikko, joka verrattuaan sotilasbudjetteja sanoo: "Suomella on uskottava puolustus", valehtelee tietoisesti kansalle.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hehheh, melkein kuin erään toisen Majurin kirjoituksista. Nappiin osunut, naseva kirjoitus. Siinä vaiheessa kun venäjämielistelijät pysyvät kaukana, sanoma on mennyt perille.

Käyttäjän SampoHonkala kuva
Sampo Honkala

Ei tarvitse kuin verrata kansan kokemaa turvallisuutta Suomessa ja Baltiassa niin huomaa, että Nato ei ole vähentänyt turvallisuusuhkia vaan lisännyt niitä. Baltia on ilmoittautunut maalitauluksi ja huutaa nyt vieraiden joukkojen ja aseiden perään, kun tuntee olonsa turvattomaksi. Naton 5. artikla ei kuitenkaan anna mitään takuita avusta. Puolustuksen päästäminen sen varaan, että joku muu puolustaa Suomea kuin suomalaiset itse on vastuutonta ja hölmöä politiikkaa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tyypillistä idioottimaista älämölöä. Miten Suomen puolustus siitä heikkenisi, että meillä olisi apujoukkoja hädän hetkellä? Vai oletko niitä miehiä, jotka luulevat, ettei vakuutuksia kannata ottaa kun ne eivät kuitenkaan korvaa?

Mauri Skön

Sanokaa yksikin hyvä syy, miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Lue noita kirjoituksia niin löydät niitä noin 200.

Toisaalta, säästä itseltäsi se vaiva ja kulje jatkossakin lampaana laumassa. Tuomioja ajattelee puolestasi ja puolue määrää tekemisesi. Ja jos et kuulu puolueeseen, eiköhän täältä palstoilta löydy noita venäjärakastajia, joiden joukkoon mahdut hyvin. Heillähän on hyvä fiilis siitä, että Venäjä ei hyökkää tänne ikinä, koska se on pyhä.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Kohta kelirikko loppuu itäisessä Ukrainassa ja alkaa kevätoffensiivi maakannaksen luomiseksi. Mariupoli hyökkäyssuunta. Sitten on taas väärä aika hakea jäsenyyttä, mutta mitä tekee Ruotsi? Suomen vierailun jälkeen Löfven torppasi kotiin palattuaan Ruotsin ja Suomen puolustusliiton samoin eurooppalaisen armeijan. Täällä mikkihiirimäinen Haglund etujoukoissa peukuttaa mitä-mitämaata ja Saulikin höperehtii, saatanan tunarit.
Onko Finnair varautunut evakuoimaan Venäjällä jääneet suomalaiset (800000), jos oikein pahasti alkaa rytistä? Arveluttaa tämän joukon kohtalo varsinkin kun ajatellaan 1917 jälkeen Neuvostoliittoon siirtyneen "rakentaja" joukon kohtalo Stalinin (Yrjönmaan lahja Äitille) kuluttavassa lihamyllyssä.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Itsestään selvästi Natoon liittyminen olisi Suomen edun mukaista.

Mutta miksi entinen "kypäräpappipuolue" on pääministeripuolueena lepsuillut koko vaalikauden 2011-2015 epäonnistuen surkeasti oman maanpuolustuksemme ylläpidossa? Vieläkö siellä ovat samat huithapelit päätösvallassa, vai onko äänestäjillä jotain syytä uskoa, että jatkossa teot vastaisivat puheita?

http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/17491...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Blogi palaa ongelmiin, joita on katseltu jo vuosikausia 'kädettöminä':

Lähes 7 vuotta sitten Erkki Toivanen kirjoitti oivan blogin Putinin Venäjän tavoitteista:
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4242...
Sama henkilö tarkasteli 6 vuotta sitten Venäjää myös EU:n enregiariippuvuuden näkökulmasta:
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4274...
Pakettiin voi lisätä vielä lähes 8 vuotta sitten nähty ns. euroideologian epäonnistuminen:
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4178...

Tulivatko Venäjän sotatoimet ja energialla kiristäminen sekä EU:n riitaisuus ja kyvyttömyys turvallisuuspolitiikassa ("EU armeija") yllätyksinä jollekulle?

Toimituksen poiminnat